Eftersom vår familj är tvåspråkig, kanske det är på tiden att jag igen skriver ett inlägg på vårt andra språk. Meidän jaksaminen on ollut viime aikoina koetuksella. Mies käy töissä, vuorotyössä ja minä sitten oma vuorotyö kotona. Pieni mies kotona on varsinkin viime viikon aikana ollut melko itkuinen. Välillä hän on päättänyt olla nukkumatta yön sekä seuraavan päivän vielä. Eihän se ole ihan koko ajan hereillä silmät auki. Välillä hän saattaa nukkua 20 min sylissä tai 10 min rattaissa. Siinä välissä se jaksaa vähän nauraa, huutaa täysillä ja vähän leikkiäkin. Naurut se tarjoaa yleensä silloin kun olemme talon ulkopuolella, moikkaamassa kavereita tai lääkäreitä. Ihmiset eivät voi käsittää mitä me höpötellään, että se mukamas huutaa tai itkee 😃. Enää ei naurata. En muista milloin olisin nukkunut päiväunet mitkä olisi kestänyt 20 min kauemmin. Minun ajatus siitä että vauva tulee taloon ja valvottaa meidät yöllä oli se että se nukkuu päivällä ja silloin voisi itse ainakin yhden 2-3 tunnin aikana vetää pienet edes tunnin torkut. Minun torkut kestää yleensä se 1-2 tuntia, jolloin istun tai seison ulkona ja heilutan rattaita. Tiedän että äitin pitää levätä ja voida hyvin että jaksaa hoitaa lapsia jotta heillä olisi hyvä olla. Mutta haluan ennen kaikkea että poika voisi nukkua edes yhdet päiväunet kunnolla. Joku on sanonut, että vauva nukkuu hyvin yöllä jos on nukkunut myös päivällä hyvin. En ole vielä sitä huomannut mutta ehkä joku päivä. Tällä hetkellä istun Jorvin lastenosastolla. Poikani nukkuu omassa sängyssään, tässä minun vieressä. Hän on kolme kertaa herännyt huutamaan ja itkemään. Huudot kestää noin 3-5 sekunttia ja menevät itsestään ohi. Jos hän olisi vanhempi lapsi, uskoisin hänen näkevän pahaa unta. Näin pieni ei taida sitä tehdä vielä joten häntä varmasti sattuu johonkin. Olemme saaneet oman huoneen. Nasun huone. Nasu asuu samassa huoneessa meidän kanssa ja hänen tehtävä on parantaa meidän pientä Nasua. Lääkärillä on selvä suunnitelma. Toivotaan että se on hyvä suunnitelma. Edes oikea suunta. Tähän mennessä meillä ei ole ollut mitään suuntaa. Vain huuto, väsy ja vielä isompi väsy. Tiedän itse että se tunnettu pahis "väsy" on tehnyt pahoja meillä kotona. Se on monesti yrittänyt vahingoittaa meidän suhdetta mitä minulla on mieheni kanssa. Hän on parasta mitä minulle on tapahtunut. Kuitenkin se pahis "väsy" on auttanut minua sanomaan ja tekemään asioita mitä en todellakaan muuten tekisi. Hiton pahis! En halua että hän asuu meidän kotona tai Nasun huoneessa. Tähän huoneeseen astutaan iloin mielin ja positiivisella asenteella! Minä uskon että meidän Nasu paranee. Pian. Hänen on pakko. Koska kohta ei ole huutoa jäljellä enää. Äitin ja isin korvat eivät kestä enää. Puhumattakaan kuinka kauan äippä ja iskä jaksaa olla hereillä ilman unta. Tänään Nasun huoneeseen tuli ensin isi vierailemaan ja myöhemmin Nasun sisko sekä isoäiti. Isi toi ison leveän ja kauan kestävän hymyn pikku Nasun kasvoille ❤️. Myöhemmin isosisko tuli käymään ja antoi heti ison halin pikkuveljelleen. Kun isosisko lähti kotiin, hän toivotti pikkuselle hyvää yötä. Pikkunen otti molemmilla käsillä kiinni siskon poskista ja hymyili. Siihen oli hyvä itse jatkaa ja puusailla pikkumiestä yöunille. Nukkuminen ei ole kivutonta eikä uni ole syvä mutta siinä hän minun vierellä hengittää. Pian hän on terve poika. Meidän pieni Nasu ❤️